Itseruskettavista olen pidempään käytellyt kolmea tuotetta.
Niistä kaksi löytyy iherbin valikoimasta tai löytyi, sillä toisen myynti
näyttäisi olevan lopetettu. Vartalon iholle käytössä on siis MyChellen SunlessTanner, joka soveltunee myös kasvojen iholle käytettäväksi. Itse en ole
kasvojen iholle tätä tuotetta käyttänyt, koska sisältää mm. kookosöljyä, jota
helposti tukkeutuva ihoni ei siedä. Tämä MyChellen itseruskettava ei ole siis
kevyesti päivettävä kosteusvoide vaan jo yhden käyttökerran jälkeen tuloksena
on kunnolla ruskea iho. Tätä kannattaakin ehkä laimentaa toisen
kosteusvoiteen kanssa tai vaan olla levittämisen kanssa todella huolellinen.
Toinen vartalolle käyttämäni Alba Botanican itseruskettava
on siis jo lopetettu. Se on vaiheittain ruskettava eli levityksen kanssa ei
pidä olla erityisen tarkkana eikä ylilyöntejä pääse yhdessä yössä syntymään.
Katselin, että tämän seuraajaksi voisi sopia Nature’s Gaten Glow Lotion, joita
on iherbissä tarjolla vaalealle ja vähän tummemmalle iholle.
Kasvojen iholle olen käyttänyt Clarinsin tuotetta Liquid
Bronze, jota sekoitan pari tippaa kosteusvoiteeseeni ja levitän seoksen
kostutetulla meikkisienellä rajojen minimoimiseksi. Liquid Bronze on koostumukseltaan kevyt, erittäin
riittoisa ja ihoa tukkimaton. Sitä voi käyttää myös kaulan ja dekolteen alueen
päivettämiseen. Clarinsin voiteen olen tilannut Feeluniquesta, jossa se maksaa kuljetuksineen noin 23 euroa.
Tässä vielä Clarinsin
tuotteen INCI: Water (Aqua),
Cyclomethicone, Dihydroxyacetone, Cetearyl Isononanoate, PPG-15, Stearyl Ether,
Butylene Glycol, Glycerin, C14-22 Alcohols, Erythrulose, PPG-5 Ceteth-20, Aloe
Barbadensis Leaf Juice, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate
Copolymer, Phenoxyethanol, C12-20 Alkyl Glucoside, Squalene, Fragrance
(Parfum), Tocopheryl Acetate, Xanthan Gum, Methylparaben, Polysorbate 60,
Butylparaben, Ethylparaben, Sorbitan Isostearate, Propylparaben, Citric Acid,
BHT, Sodium Benzoate.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti